Muista
Hemmotella itseäsi

"Kokonaisvaltainen hyvinvointi alkaa ihostasi, käsistäsi ja jaloistasi. Muista huolehtia myös itsestäsi ja jaksat antaa aikaasi myös lähimmillesi. Hetki hoidettavana ja hellittävänä on huolehtimista parhaimmillaan ja samalla mielikin rentoutuu kun vain annat käydä niin." Tämän ajatuksen pohjalle on rakentunut SKY-kosmetologi ja hoitolayrittäjä Terhi Heikkilän Kauneushoitola Solar.

- Olen toiminut hoitolayrittäjänä 8 vuotta ja ihmisläheisyys ja asiakkaiden lämmin kohtaaminen kuuluvat edelleen sydämeni asioihin, Terhi kertoo. Kaarinassa sijaitsevan hoitolan ydinpalveluina toimivat yksilöidyt kasvohoidot ja hemmottelevat hieronnat. Terhi on myös koulutettu hieroja, joten erilaisten hoitojen yhdistäminen sujuu luontevasti.

-Purodorén tuotteet edustavat itselleni luontoa, turvallisuutta ja laatua. Hoidoissa on erityisen tärkeää miltä tuotteet tuntuvat ja miten laadukkaat raaka-aineet hoitavat ihoa, Terhi kuvailee.

Purodorén kotihoitotuotteet ja niiden riittoisuus saavat asiakkailta kiitosta. ’Ihan parhaita tuotteita’ on palaute, jota kuulee usein. Tyytyväinen asiakas on aina parasta mitä tähän työhön liittyy, sanoo Terhi hymyillen.

Olen kiinnostunut Purodorén tuotteiden jälleenmyynnistä ja ammattituotteista

Tämä sivu on suojattu reCATPCHA-tunnistuksella ja Googlen tietosuojakäytäntöjä ja käyttöehtoja sovelletaan.